maanantai 16. marraskuuta 2009

Purjeet kunnossa

Noudimme tänään purjeet korjauksesta. Kuten inventaariossa tämän vuoden alussa todettiin, purjeissa oli jonkin verran paikattavaa. Koska spinaakkeri jouduttaisiin joka tapauksessa viemään ammattilaiselle päätimme teettää kaikki työt ulkopuolella. Vuodenaika oli tuolloin kaikin puolin sopiva, sillä saimme Vene-messuilla haastateltua eri purjeompelimoita ja päädyimme lopulta North Sailsiin, jo pelkästään rehdintuntuisen asiakaspalveluotteen takia. Paljon sen hienompia arviointiperusteita meillä ei ollut käytettävissä, olimme kaikki ensimmäistä kertaa teettämässä mitään purjeenkorjaustöitä.

Saimme lopulta hoidettua homman vasta nyt syksyllä, sillä kesä meni kokonaan kaaria vaihdellessa. Mutta aikaisemmin tehty valinta osoittautui viivästyksestä huolimatta aivan oikeaksi. Purjeet oli korjattu sopimuksen mukaisesti ja kaupan päälle oli tehty hiukan ylimääräistäkin. Silti alkuperäinen hinta-arvio alitettiin reilusti. Koko korjaustyölle tuli hintaa lopulta alle sata euroa.

Mainiona bonuksena saimme North-Sailsin kanssa samoissa tiloissa toimivalta Vene-Bremeriltä hyviä vinkkejä mastonjalan kunnostamiseen. Melkoisen nappi päivä siis!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti