sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Sokkona kohdalleen

Kisenin keulanpuoleiset rakennekaaret ovat tuottaneet meille tähän mennessä jo monenlaista murhetta. Yhdeltä puoleltaan ne täytyi sovittaa veneen kyljen muotoon mahdollisimman tarkasti ja toiselta puoleltaan ne oli muotoiltava rustirautojen mukaan. Tämä vielä onnistui, vaikka olikin koko lailla työlästä, mutta viimeisenä niittinä oli kaariin porattava pultinreiät niin, että ne menevät läpi kylkilaudoissa jo olevista ruuvin rei’istä suoraan rustirautojen reikiin.


Tappi ja terä kohdistettuina

Ensin yritimme tehdä tämän käsivaralla käyttämällä ohjausviivoja ja erilaisia ohjureita, mutta tulos jätti koko lailla toivomisen varaa. Lopulta keksimme tavan porata kappaleen läpi määrätystä pisteestä toiseen, sokkona.


Alapinnan merkki

Aivan aluksi asetimme rakennekaaret paikalleen veneen kylkeä vasten ja kiinnitimme rustiraudan sen päälle ruuvipuristimella. Sitten porasimme noin kahden millin syvyiset merkit sekä kylkilautojen valmiiden ruuvinreikien, että rustiraudan reikien kohdalle.

Tämän jälkeen rakensimme pystyporakoneeseen tukin, johon asensimme pystysuoraan porattuun reikään pienen metallitapin, joka on paksuudeltaan samankokoinen kuin aikaisemmin poratut merkit.


Alapinta kohdallaan porauspukissa

Seuraavaksi säädimme pystyporakoneen niin, että ala-asennossa poranterä koskee juuri ja juuri tukkiin asetetun tapin päähän.


Ylämerkistä mennään läpi

Seuraavaksi asetimme porattavan kappaleen alapinnan merkin (A) tapin päähän, jonka jälkeen porasimme kappaleesta läpi yläpuolella näkyvästä merkistä (B) alkaen.


Lankusta paistaa valo

Edellyttäen, että poranterä on niin paksu ja porakoneen runko niin jäykkä, ettei terä pääse kääntymään, menee terä aina nätisti merkistä toiseen, vaikka reikää ei porattaisikaan pystysuoraan kappaleesta läpi, vaan voimakkaastikin kulmassa, kuten rakennekaarten tapauksessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti