sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Kaksi täyttä työpäivää

Erittäin hyvä viikonloppu. Takana kaksi täyttä päivää veneellä, täydellä porukalla, ja perjantaina vielä vahvistuksena Timo L., mikä tekee noin 60 miestyötuntia. Ja kyllä saatiin aikaan! Tätä tahtia kun ehtisi venettä aina kunnostaa niin kyllä tulisi äkkiä valmista.

Teimme yhtäaikaa muutamaa työmaata. Matias otti hoitaakseen perän lautojen paikkauksen.


Ongelma ja ratkaisu


Muutama kylkilauta on peräpeilin vierestä mädäntynyt ruuvin reikien kautta. Nyt kun rikkinäiset kaaret on vaihdettu uusiin, voidaan uusia kaaria vasten paikata lautoja. Laudat pitää irroittaa riittävän pitkältä matkalta, jotta ne voi taivuttaa sen verran ulos, että niitä voi työstää. Mädästä laudasta pitää leikata niin paljon pois, että jäljelle jää tervettä puuta. Sitten valmistetaan mahongista oikean muotoinen jatkopala, ja valmistellaan liitos.


Matias höylän varressa. Kylkilauta on kiilattu ulospäin rungosta, ja ohjureiksi asetetut puukappaleet auttavat tekemään oikean kokoista viistettä.

Matias päätti käytää viistoliitoksia, ja jälki oli hyvää. Itse asiassa niin hyvää, että Lauri ilmeisesti harkitsee viistoliitosten käyttämistä parissa paikassa, joihin alun perin oli suunniteltu suorat puskuliitokset.

Lauri alkoi valmistaa pilssin loppuja kylkilautoja. Pilssi suljetaan lopullisesti vasta juuri ennen kyllästystä. Rakennusvaiheessa syntyy nimittäin paljon erilaista silppua ja purua, jota väistämättä putoaa pilssiin, ja joka on yläkautta huomattavasti vaikeampi saada pois.


Pilssin laudoitusta. Kuten ehkä muistatte, alkuperäisessä konstruktiossa näiden neljän leveän laudan paikalla oli yksi aivan jättimäinen lauta.

Alimmat kylkilaudat ovat aika mielikuvituksellisen muotoisia, ja niiden valmistus on melko työlästä. Lopputuloksesta tulee kuitenkin nätti. Vähän jopa harmittaa, että nämä kölin kylkien mahonkikaunottaret joutuvat ensin maalin ja sitten veden alle.

Kolmas työmaa oli kannen tuenta. Ensin peräkannen kansikaarten päälle upotettiin kylkilauta, ja liimattiin upotukseensa Sikaflexillä. Sitten kuningaslaudan ja taivutetun riman avulla piirettiin kansikaariin kannen muoto. Merkintöjen mukaan kansikaaret veistettiin höylällä ja kutterilla oikeaan muotoon. Kansi tulee olemaan keskeltä pari senttiä partaan yläpuolella, ja kannesta tulee aavistuksen verran kaareva.


Taivutetun listan mukaan saa piirrettyä kauniin kaaren



Peräkannen kuningaslauta ja kansikaariin höylätty kannen muoto


Ja vaikka kannen kiinnittämiseen on vielä pitkä aika, kokeilimme miten kanneksi suunniteltu 9 mm vanerilevy istuisi paikalleen. Ja hyvinhän se istuu!


Tältä kansi tulee näyttämään alapuolelta. Veneen rakenne hahmottuu hyvin tästä kuvasta: kylkilaudat, painokaaret, kansikaaren kannatin, kansikaaret, kuningaslauta ja itse kansi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti