sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Uusi peräsinpinna työn alla

Kisenin kunnostus on pääosin restauroivaa työtä ja tärkeimmät rakenteelliset osat tehdään alkuperäisten piirrustusten mukaan. Sen vuoksi yksi näkyvimmistä muutoksista jonka teemme Kisenissä on peräsinpinnan siirtäminen kannen alle.

Vanhoissa viisvitosissa pinna on tavallisesti kannen päällä ja isopurjeen skuuttipiste on istumalaatikossa. Kisenissä tätä varten oli istumalaatikossa pieni pylväs, jossa oli lyhyt levankikiskokin. Skuuttipisteen siirtäminen takakannelle tekee skuuttaamisesta kevyempää, kun puomi ei toimi vipuvartena ja mahdollistaa leveämmän levankikiskon, jonka ehkä asennammen joskus myöhemmin.
 
Uusi peräsinpinna laminoitavana
Vanha pinna ei kannen alle taivu, sillä suora pinnan ottaa kanteen kiinni. Tästä syystä uusi pinna päätettiin tehdä laminoimalla ja materiaaliksi valikoitui saarni, jota oli jäänyt vielä vähäsen yli kaarityömaalta. Alunperin tarkoitus oli tehdä pinna ohuista viiluista höyryttämättä, koska pasupannu oli annettu jo takaisin omistajalleen, mutta viilujen teko (kaiken tämän harjoituksen jälkeen!) meni täysin päin honkia. Ensimmäisistä viiluista tuli liian ohuita, joten seuraavien paksuutta piti lisätä niin paljon, etteivät ne enää taipuneet ilman apua.

Pinna alkaa saada oikean muotonsa
Lopulta pinna tehtiin kolmesta 12 mm ja kahdesta 4 mm:n mahonkiviilusta, joita liuotettiin useamman tunnin ajan kuumassa vedessä ennen jigiin prässäystä. Riittävällä määrällä puristimia saarni taipui hyvin näinkin. Puun kuivuttua viilut liimattiin yhteen epoksilla.

Pinna muotoiltiin pyöreäksi samalla tavalla kuin puumastot tehdään. Ensin kaikki neljä sivua höylättiin samanlevyisiksi ja pinnan päätyä kohti halkaisijaa kavennettiin noin kolmannes. Tämän jälkeen kaikki kulmat höylättiin pois, niin että nelikulmaisesta poikkileikkauksesta tuli kahdeksankulmio. Kahdeksankulmio höylättiin edelleen silmämääräisesti kuusitoistasivuiseksi ja lopullinen pyöristys tehtiin hiomalla pitkällä hiomapaperinauhalla joka puolelta kappaleen ympäri.

Nyt, vahingossa syitä vastaan höylätessä tulleet, pienet kolot on kitattu ja seuraavaksi pinna homesuojataan ja lakataan, asennetaan kiinni peräsinakseliin ja lopuksi kärkeen ruuvataan jatkopinna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti