maanantai 9. huhtikuuta 2012

Viisvitosia oman kodin sisustukseen

Kaiken maailman merimiesraitakuosit ja tähtityynyt ovat jo kauan sitten saaneet ehdottoman porttikiellon meidän sisustukseemme. Minunkin mielestäni raita menee paidassa ja tähti siinä yhdessä purjeessa, mutta siinä se. Pieni särö hienoon konsensukseen syntyi kuitenkin, kun törmäsimme hienoihin Regatta- ja Merituuli-sisustuskankaisiin.
Regatta-kankaassa on kuvattu viisvitosten lähtö vuodelta 1961 (kuva Vallila Interior)




Vallila Interiorin keväällä 2011 julkistetussa sarjassa on useampia tunnelmallisia Caj Bremerin mustavalkokuvia luonnosta ja Helsingistä, mutta myös kaksi kuvaa NJK:n 100-vuotisjuhlaregatasta viidenkymmenen vuoden takaa.

Juttelin lyhyesti Vallilan edustajan kanssa, eikä heillä ilmeisesti ollut mitään aavistusta, miten ajankohtaisia kuvat olivat juuri viime kesänä, kun NJK vietti jälleen juhlavuottaan ja viisvitosten MM-kisat pidettiin pitkästä aikaa Helsingissä.
Star-vene ja Helsingin Eteläsataman siluetti Merituuli-kankaassa (kuva Vallila Interior)
Myös sarjan muut kuvat ovat ehdottomasti tutustumisen arvoisia. Caj Bremer kuuluu yhdessä Volker von Boninin kanssa niihin vanhan polven Helsingin kuvaajiin, joiden kuvia on aina mukava selailla. Se, että seassa on aina joskus joku venekuvakin ei haittaa.

Tässä ei kannata kuitenkaan vetää sitä päätelmää, että meille olisi mitään venekankaita ihan vielä tullut. Jos muita sisustajia kiinnostaa, niin kankaat ovat mukana myös tämän kevään mallistossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti