torstai 21. kesäkuuta 2012

Sisätilojen pintakäsittely


Pilssiin valitsimme parista mahdollisesta hopeanharmaan Yacht Primerin, tai Underwater Primerin, kuten se nykyään on nimeltään. Maalaamme melko ison osan istumalaatikosta, koska vanhojen maalikerrosten jäljet näkyivät selvästi laudoissa. Alemmassa kuvassa teippien sisään on maalattu valkoinen. Valkoisena pintamaalina sisätiloissa käytettiin Tikkurilan Pikatehoa.


 Maalin saivat myös rakennekaaret ja keulapiikki. Muihin osiin himmeä lakka.


sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Sikaflexin poistaminen

Sikaflex on nokkelaa tavaraa ja venehommissa melkein korvaamatonta. Väärään paikkaan joutunut Sika on kuitenkin ongelmana vakava. Me liimasimme istumalaatikon reunuksen viime vuoden syksyn viimeisinä lämpiminä päivinä ja kaikessa kiireessä Sikaflexiä (tai meidän tapauksessamme Cascon Marin & Teknik:ia) jäi reunuksen ja kannen väliin paljonkin.
Sikaflex tursuaa pisaralistan ja kannen saumasta
Sika on paskamaista poistaa. Kuivanakin joustavana massana sitä on lähes mahdoton hioa, eikä se kuivuttuaan liukene mihinkään. Saumaa siivotessa mielessä onkin alkanut kirkastua ajatus, että jos kuivaa Sikaa joutuu poistamaan, niin virhe on tehty asentaessa.
Lämminilmapuhaltimella siivottu sauma, ei täydellinen, mutta hyvä
Kuivaa Sikaa voi pehmittää lämmöllä, mutta ongelma kuumailmapuhaltimien kanssa on, että ne usein irrottavat myös kaiken muun pintakäsittelyn Sikan ympäriltä. Näppäräksi ratkaisuksi paljastuikin hiustenkuivain, joka on tarpeeksi lämmin pehmittämään Sikan, mutta ei vaurioita maalipintaa.

Lämmitetyn Sikan saa kaavittua pois esimerkiksi puutikulla. Parasta on, jos saa käyttöönsä jostain pehmeästä puusta veistetyn puulastan. Tällöin asennuksen ympärille ei synny naarmuja eikä painaumia.
Sika sauma maskattuna ja saippuavedellä pyyhittynä
Parasta on silti olla jättämättä asennussaumaan yhtään ylimääräistä Sikaa. Vastapursotetun Sikan saa joten kuten pyyhittyä käyttämällä mietoa saippualiuosta ja pyyhkimällä loput sen jälkeen kuivalla kankaalla. Saippualiuos ei vahingoita jäljelle jäävää tiivistysmassaa, mutta mahdollistaa sauman pyyhkimisen, ilman että siivousriepu repii Sikan pois asennussaumasta.

Myös maskaus maalarinteipillä toimii hyvin Sikaflexin kanssa. Maalarinteipillä rajattu sauma on helppo tasoittaa saippualiuosrievulla ja teippien irrottamisen jälkeen sauma kuivuu siistiksi ja tasaiseksi.

Aivan väärään paikkaan menneen Sian saa tuoreena poistettua tehokkaasti tavallisella lakkabensiinillä vaurioittamatta ympäröiviä pintoja. Muuten lakkabensiinin käyttöä tulee välttää, sillä se saattaa vaurioittaa itse asennussaumaa.

Lisätietoja Sikaflexin käyttöturvallisuustiedotteesta.