lauantai 30. marraskuuta 2013

Uudet mastokiilat kumista

Kisenissä nyt oleva masto ja mastokaulus ovat samat, jotka tulivat veneen mukana kun ostimme sen. Asiaa suuremmin miettimättä teimme kannen rakennettuamme mastoaukon mastokauluksen mukaan, seurauksena oli se, että mastoaukko ei ollut tarpeeksi napakka sivu- eikä pitkittäissuunnassa.

Viime kesänä yritimme ratkaista ongelmaa puisilla mastokiiloilla, mutta koska maston ja kannen välissä on vain 10-15 milliä rakoa, joten kiiloista tuli melko ohuet ja ne halkeilivat jo ensimmäisen kauden aikana.
Homma lähtee aukeamaan, muovimattoa Etolasta
Mielessämme vaihtoehdot olivat käytännössä artesaanihenkinen kiilojen laminointi tai niiden tekeminen vanerista, jolloin syysuunta on kahteen suuntaan ja materiaali ei ole niin herkkää halkeamiselle.

Talven 2012-2013 aikana silmiini osui kuitenkin Ivar Dedekamin rikauskirjasta (joka on muuten ilmestynyt vastikään myös suomeksi) ohje, että puumasto tulisi tukea puukiiloilla ja alumiinimasto kumikiiloilla. Jostain piti siis keksiä kumikiilat puisten tilalle.

Amerikasta löytyi Spartite-niminen tuote, josta voi valaa omat kiilat, mutta kova hinta toimi karkottimena. Sen sijaan pilssipumpun letkuliittimiä Etolasta ostaessa silmiini osui kumilevy, jota myytiin useina eri paksuuksina aina 10-milliseen asti. Tämä saattaisi toimia!
Itsetehty mastokiila, ei nätti mutta toimii
Mastokiilan sivuista piti tulla päätyjä leveämmät, joten materiaaliksi valikoitui 5 mm kumimatto. Sivuille tulisi kolme kerrosta ja päätyihin kaksi. Ensimmäinen ajatus oli laminoida mastokiila kontaktiliimalla. Käytännössä tämä ei kuitenkaan onnistunut, karhennuksesta ja eri liimojen käytöstä huolimatta saumasta tuli heikko ja kerrokset irtosivat toisistaan helposti.

Lopulta asia ratkaistiin niinkuin se helpoin on - teipillä. Kangasteippi oli nopea mutta yllättävän toimiva ratkaisu ja olisi kestänyt varmasti pidempäänkin. Lopulliseksi ratkaisuksi muodostui letkunkiristin, jolla saatiin ratkaistua myös mastokiilan liikkumiseen liittyvä ongelma. Maston liikkuessa purjehtiessa se hiljalleen nilkuttaa kiilaa ylös tai alas ja tiukalla letkukiristimellä varmistamalla liike loppui. Samalla varmistui myös ettei kaulus pääse aukeamaan, vaikka teippi pettäisikin.

Myöhemmin ruotsalaiselta Benn'siltä löytyi valmis mastokiilasarjakin, joka olisi saattanut tuottaa yhtä hyvän lopputuloksen. Nykyinen kuitenkin toimii niin hyvin, ettei vaihtamiselle ole perustetta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti